Emma Salokosken konsertti ja näyttely

Emma Salokoski tunnetaan ensisijaisesti laulajana ja lauluntekijänä. Hän laulaa sekä suomeksi että äidinkielellään ruotsiksi, ja on tehnyt musiikkia monipuolisesti jo yli 20 vuotta.

Emma Salokoski inspiroituu maalaamisessa

Emma Salokoski tunnetaan ensisijaisesti laulajana ja lauluntekijänä. Hän laulaa sekä suomeksi että äidinkielellään ruotsiksi, ja on tehnyt monipuolisesti musiikkia jo yli 20 vuotta. Hänen tunnetuinpiin lauluihinsa kuuluu kappale Veden alla, jota on streamattu jo yli 4 miljoonaa kertaa ja esitetty lukuisissa tv-ohjelmissa. Tässä näyttelyssä tutustumme hänen kuvataiteelliseen puoleensa.


Emma kertoo maalaamisesta seuraavaa:

"Toissa keväänä pandemian iskiessä löysin itseni tilanteesta, jossa kalenterini yhtäkkiä tyhjentyi moneksi viikoksi ilman tietoa tulevasta. Tilanne oli hämmentävä,mutta onneksi minulle avautui tilaisuus tappaa aikaa purkutaideprojektissa Taiteen kotitalolla Keravalla. Ensin olin talolla hanslankarina ja apukätenä; siivosin ja raivosin,
järjestelin maalipurkkeja tai pohjamaalasin seiniä.

Talossa oli oivallinen tilaisuus mällätä vapaasti ja sain kokeilla millaista jälkeä syntyy, kun puhkaisee melkein tyhjän spraymaalipurkin ja ruiskuttaa siitä suihkuavat maalit erilaisille pinnoille. Pian kokeilin jo erilasisia tekniikoita levittää maalia ja luoda erilaisia pintoja. Tässä näyttelyssä voi nähdä tämän prosessin lopputuloksia.

Maalaaminen on minulle ennen kaikkea terapeuttinen prosessi, enkä kuvittele hyppääväni tyhjästä aivan uuteen ammattiin. Kunnioitan ammattilaisten vuosien mittaan saavutettua taitotasoa sen verran, että tiedostan maalaamisen olevan minulle harrastus. Kannustan kaikkia kokeilemaan värien vaikutusta omiin mielenmaisemiin, ja tarttuvan itselle sopiviin maalausvälineisiin, oli se sitten sivellin, spraymaali, tela, kynä tai kahvinsuodatin.”

Emma Salokoski 

Avajaiset ja konsertti Snäckanilla 5.7. Taidenäyttely avoinna 6.7.-31.7. klo 11-15 (maantait suljettu)

 

Hae sivustolta